Atooppinen ihotulehdus on krooninen sairaus, joka vaatii hoitoa ja seurantaa koiran koko elämän ajan. Koska parantavaa hoitoa ei ole, on hoidon tavoitteena pitää yllä koiran elämänlaatua. Taudinkuva on yleensä aaltoileva, joten koiran elämään mahtuu parempia ja huonompia vaiheita.

Hoidon tulisi olla sekä yksilöllistä että kokonaisvaltaista eli etsitään kaikista tarjolla olevista vaihtoehdoista yhdistelmä, johon koira vastaa parhaiten. Usein hoidossa vaikutetaan yhtäaikaisesti useammalla eri osa-alueella.

Alussa saatetaan joutua kokeilemaan useita eri hoitovaihtoehtoja, ennen kuin löydetään koiralle parhaiten toimiva yhdistelmä. Toisaalta useimmille koirille pystytään löytämään hyvä hoitoprotokolla, jonka avulla koira voi elää laadukasta elämää.

Atopiaa sairastavien koirien hoito koostuu viidetä eri osa-alueesta

  1. Pyritään välttämään allergeeneja
  2. Parannetaan ihon kuntoa
  3. Lievitetään kutinaa
  4. Hoidetaan ihon bakteeri- ja hiivatulehdukset
  5. Muokataan immuunivastetta

Allergeenien välttäminen

Jos tiedetään, mille koira on allerginen ja allergiaa aiheuttavia aineita on rajattu määrä, voi koiran hoito perustua näiden aineiden välttämiseen.  Allergeenien välttäminen voi olla jopa ainoa jatkuva hoito esimerkiksi ruoka-aineallergiaa tai kontaktiallergiaa sairastavilla koirilla. Oireita lievittävä lääkitys voi olla varalla tilanteisiin, joissa koira pääsee kaikesta huolimatta altistumaan allergiaa aiheuttaville aineille.

Ihon kunnon parantaminen

Koiran allergisissa sairauksissa ihon kunnolla on suuri merkitys. Terveellä koiralla ihoeste suojaa koiraa allergiaa aiheuttavilta aineilta. Atooppisessa ihotulehduksessa koiran ihoeste on vaurioitunut, ja allergeenit pääsevät koiran elimistöön vaurioituneen ihoesteen läpi. Lisäksi koiran turkki saattaa olla huonossa kunnossa kutinan ja tulehduksen aiheuttaman kutinan ja raapimisen vuoksi. Ihon kuntoa parantavia hoitoja ovat rasvahapot ja shampoot.

Rasvahapot

Rasvahappoja käytetään tukemaan koiran ihoestettä ja kosteuttamaan atooppista ihoa. Atoopikkokoirien hoidossa yleisesti käytettyjä rasvahappovalmisteita ovat omega-3 ja omega-6 rasvahappovalmisteet. Rasvahappovalmisteet ovat hyvin siedettyjä ja soveltuvat siksi hyvin osaksi atopiaa sairastavien koirien hoitoprotokollaa. Rasvahappovalmisteita voi antaa koiralle esimerkiksi suun kautta tai paikallisesti. Rasvahappovalmisteiden vaikutus koiran ihoon näkyy 1-2 kuukauden viiveellä, joten akuuttihoitoon ne eivät sovellu.      

Shampoot

Shampoopesut ovat tärkeä osa atoopikkokoiran ihon hoitoa. Shampoopesujen tehtävänä on vähentää allergeenien ja mikrobien määrää koiran iholla sekä parantaa ihon kosteustasapainoa. Koira pestää shampoolla aluksi useita kertoja viikossa. Myöhemmin pesuja voidaan harventaa, jos koiran ihon kunto sen sallii. Pesuun on hyvä käyttää lääkeshampoota, joka valitaan koiran tarpeen mukaan. Eri shampoilla on erilaisia vaikutusmekanismeja (esim. hilseilyä estävä, kosteuttava, antibakteerinen)  ja onkin parasta keskustella eläinlääkärin kanssa sopivan shampoon valinnasta.

Vinkkejä shampoopesun toteutukseen

  • Pese koira vähintään kerran viikossa, alussa jopa useita kertoja viikossa
  • Valitse shampoo, joka vastaa koirasi tarvetta
  • Anna shampoon vaikuttaa vähintään 10 minuuttia, huuhtele hyvin
  • Kuivaa koira huolellisesti pesun jälkeen

Infektioiden hoitaminen

Koiran allerginen ihosairaus altistaa toistuville ihotulehduksille. Ihotulehdukset puolestaan pahentavat koiran oloa entisestään, ja aiheuttavat voimakasta kutinaa. Siksi on tärkeää hoitaa ihotulehdukset varhaisessa vaiheessa.

Hyvästä perushoidosta huolimatta on toistuvat ihotulehdukset ovat mahdollisia. Ihoinfektion merkkejä ovat lisääntynyt kutina, punoitus ja ihovauriot. Jos huomaat koirallasi merkkejä ihoinfektiosta, ota yhteyttä eläinlääkäriisi. Ihoinfektiot pyritään hoitamaan paikallisesti ilman suun kautta otettavia antibiootteja, jotta voidaan ehkäistä antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien kehittymistä. Ihotulehduksen hoitoon yleisesti käytettäviä keinoja ovat.

  • Karvojen ajelu tulehtuneesta kohdasta
  • Paikallishoito antiseptisella aineella
  • Pesu lääkeshampoolla

Suun kautta otettavia antibiootteja suositellaan käytettäväksi vain silloin, jos kyseessä on syvä infektio eikä paikallishoito ole tehonnut. (lähde: Evira, Mikrobilääkesuositukset 2016)

Kutinan ja tulehduksen lievittäminen

Kutina on allergisen ihotulehduksen merkittävin oire, joka saattaa alentaa koiran elämänlaatua huomattavasti. Siksi kutinan ja tulehduksen lievitys on yksi allergisen koiran hoidon kulmakivistä. Kutinan hoito on hyvä aloittaa välittömästi ongelman tultua esiin, sillä pitkittynyt kutina ja raapiminen voi johtaa kierteeseen, jossa kutina ja toistuvat ihotulehdukset ruokkivat toisiaan. Tällöin sairaus muuttuu vaikeasti hallittavaksi.

Suomessa koiran kutinan hallintaan on rekisteröity seuraavat lääkeaineryhmät:

Kortikosteroidit  

Kortikosteroidit ovat nopeita ja tehokkaita lääkkeitä allergisen kutinan lievitykseen. Ne sopivat lyhytkestoiseen kutinan lievitykseen. Kortikosteroidien annostus on yksilöllistä, ja tavoitteena on löytää pienin tehokas annos.  Hoidon alussa saattaa esiintyä lisääntynyttä juomista ja virtsaamista.  Pitkään jatkuvassa käytössä kortikosteroidit saattavat aiheuttaa useita haittavaikutuksia kuten painon nousu, lihasheikkous, luun tiheyden väheneminen ja muutokset maksa-arvoissa. Yleisimmin käytetty annosmuoto on suun kautta otettava tabletti. Kortikosteroideja voidaan antaa myös iholle paikallisesti. Näin voidaan vähentää joskaan ei täysin välttää lääkkeen haittavaikutuksia. Kortikosteroidilääkitystä ei saa lopettaa äkillisesti, sillä elimistö tarvitsee aikaa oman steroidierityksensä kiihdyttämiseen. Kortikosteroideja ei suositella käytettäväksi allergiatestien aikana, sillä ne saattavat vaikuttaa testien tuloksiin. Kortikosteroideja ei tulisi käyttää samanaikaisesti elävien, heikennettyjen rokotteiden kanssa. (lähde: Prednicortone valmisteyhteenveto)

Siklosporiini

Siklosporiini on selektiivinen immunosuppressori, jota käytetään koiran atooppisen ihotulehduksen kroonisen muodon hoitoon. Siklosporiini estää tulehdusreaktiota ja lievittää kutinaa. Vaikutus alkaa 4–8 viikossa hoidon aloituksesta. Alussa lääke annetaan joka päivä. Kun oireet on saatu hallintaan, voidaan yrittää annostelua joka toinen päivä tai harvemmin.  Siklosporiini on verrattain hyvin siedetty. Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat ripuli ja oksentelu. Lääke annetaan suun kautta joko tablettina tai oraaliliuoksena. Koiraa ei tulisi rokottaa elävällä rokotteella lääkehoidon aikana tai kahden viikon aikana hoitoa ennen tai sen jälkeen. (lähde: Atopica valmisteyhteenveto)

Oklasitinibi

Oklasitinibi estää kutinaa ja tulehdusta aiheuttavien välittäjäaineiden toimintaa. Oklasitinibia käytetään kaikentyyppisen allergisen kutinan hoitoon sekä atooppisen ihotulehduksen oireiden hoitoon. Oklasitinibin vaikutus alkaa nopeasti, ja lääke myös poistuu elimistöstä nopeasti.  Oklasitinibi on verrattain hyvin siedetty. Yleisimmät haittavaikutukset ovat ripuli, oksentelu, ruokahaluttomuus ja ihokyhmyt. Oklasitinibi annetaan suun kautta tablettina. Hoidon alussa lääke voidaan antaa kahdesti päivässä enintään 14 vuorokauden ajan. Tämän jälkeen lääke annetaan kerran päivässä. Hoidon kestolle ei ole rajoitetta. (lähde: Apoquel valmisteyhteenveto)

Lokivetmabi

Lokivetmabi on monoklonaalinen vasta-aine, jota käytetään atooppisen ihotulehduksen oireiden hoitoon. Lokivetmabi neutraloi atooppista kutinaa aiheuttavan välittäjäaineen (IL-31) toiminnan, ja estää tällä tavoin kutinaa. Lokivetmabi annetaan injektiona eläinlääkäriasemalla. Vaikutus alkaa nopeasti ja kestää noin kuukauden. Hoito voidaan uusia niin usein kuin tarvitaan. Lokivetmabi on hyvin siedetty. Harvinaisissa tapauksissa saattaa esiintyä yliherkkyysreaktioita. (lähde: Cytopoint valmisteyhteenveto)

Yllä mainittujen lääkeaineiden lisäksi eläinlääkäri saattaa tarpeen mukaan suositella muita valmisteita, joita ei ole rekisteröity eläimille.

Immuunivasteen muokkaaminen

Yhtenä koiran atooppiseen ihotulehduksen hoitomuotona voidaan harkita siedätyshoitoa. Siedätyshoito on ainoa hoitomuoto, joka saattaa hidastaa tai estää uusien allergioiden kehittymistä. Toisaalta siedätyshoito on yleensä elinikäinen, eikä se välttämättä tehoa kaikilla koirilla. Tutkimusten mukaan noin 60 % potilaista oireet lievittyvät siedätyshoidon avulla.

Siedätyshoidossa koira altistetaan allergisoiville aineille alati kasvavina annoksina, ja pyritään tällä tavoin saamaan koiran immuunijärjestelmä tottumaan allergiaa aiheuttaviin aineisiin. Siedätyshoitoa suunniteltaessa eläinlääkärillä tulee olla tieto koiralle oireita aiheuttavista aineista. Näistä räätälöidään koiralle yksilöllinen siedätysuute. Siedätyshoito voidaan antaa koiralle joko pistoksena tai kielen alle.

Siedätyshoito vaatii koiranomistajalta sitoutumista, sillä hoitovasteen arvioinnissa saattaa kestää jopa vuosi. Jos koira kutisee runsaasti, voidaan siedätyshoidon ohessa käyttää kutinaa lievittäviä hoitoja.